10 TAPAA VÄLTTÄÄ KEMIKAALEJA

post thumb
Vauvat
kirjoittanut Kati/ 14 Mar 2021

10 TAPAA VÄLTTÄÄ KEMIKAALEJA

Kun nainen saa tietää kantavansa pientä ihmisalkua sisällään, omat elintavat ja tottumukset joutuvat punnittaviksi. On itsestään selvää, että alkoholi ja tupakka jäävät pois, sillä niiden haittavaikutukset kehittyvälle sikiölle ovat yleisesti hyvin tiedossa.

Monissa arkisissa kodinhoitotuotteissa on kuitenkin suuria määriä kemikaaleja, eikä pitkäaikaisesta altistumisesta niille ole riittävästi tutkimustietoa. Syöpäjärjestöt ovat nostaneet esiin kemikaaleille altistumisen riskit ja niiden yhteyden lisääntyviin syöpätapauksiin. Riskit ovat suurimmat lapsilla, koska lasten elimistö on vasta kehittymässä eikä lasten keho pysty poistamaan kemikaaleja samalla tavalla kuin aikuisten.

Joskus ajateltiin, että sikiö olisi kohdussa suojassa ympäristön kemikaaleilta, mutta nyt tiedetään, että kemikaaleja välittyy istukan kautta sikiöön. Vain äiti voi konkreettisesti vaikuttaa vatsassa kasvavan vauvan terveyteen syömällä terveellisesti ja välttämällä haitallisia aineita, mutta myös isät voivat ottaa aktiivisen roolin ja tehdä kotona muutoksia, jotka vaikuttavat siihen, että koti on lapselle turvallinen ja terveellinen elinympäristö.

Mikään yksittäinen kemikaali tietyssä tuotteessa ei välttämättä ole vielä terveysriski, mutta vähentämällä lapsen pitkäaikaista altistumista kemikaaleille voidaan vähentää lapsen riskiä sairastua allergioihin, syöpään ja muihin sairauksiin. Voit aloittaa vähitellen ja tehdä muutoksia yhden askeleen kerrallaan.

  1. Suosi luonnonmukaisesti tuotettua ruokaa

  2. Käytä BPA-vapaita muoviastioita ja tuttipulloja

  3. Vähennä kosmetiikan käyttöä ja suosi luonnonkosmetiikkaa

  4. Käytä kodin siivouksessa myrkyttömiä, ekologisia puhdistusaineita

  5. Vältä antibakteerisia ja desinfioivia tuotteita

  6. Suosi luonnonmukaisia kynttilöitä ja ilmanraikasteita

  7. Suosi kestovaippoja ja vähennä kemikaalipitoisten kosteuspyyhkeiden käyttöä

  8. Suosi luonnonmateriaaleja sängyissä, patjoissa ja kalusteissa

  9. Vältä vaatteita ja tekstiilejä, jotka on käsitelty kemiallisesti

  10. Suosi ekologisia maaleja ja remontointitarvikkeita

Toivottavasti nämä vinkit auttavat sinua ja perhettäsi kohti terveellisempää arkea, yksi askel kerrallaan.

Suosimalla ekologisempia vaihtoehtoja varmistat samalla, että jätät lapsillesi maapallon, mikä on turvallinen paikka elää. Printattava lista kaikista vältettävistä kemikaaleista löytyy tältä sivulta lähipäivinä.